sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Häähumua

Eilen päästiin todistamaan, kun ystäväni ja miehensä sanoivat toisilleen "tahdon" Tampereen Finlaysonin kirkossa. Kaunis ja lämmin kesäsää kruunasi päivän. Hääjuhlaa vietettiin Litukan siirtolapuutarhan kerhotalolla lähes 100 hengen voimin. Hyvää ruokaa ja juomaa, tunnelmallinen juhlatila koristeluineen, iloinen ilmapiiri ja onnesta sädehtivä hääpari tekivät juhlista oikein ihanat ja lämminhenkiset. Kaikki viihtyivät hyvin!


Olimme juhlissa koko perheen voimin ja Neiti nautti saamastaan huomiosta. Kyllä oli hymy herkässä ja likka hyvällä tuulella. Edes väsykiukku ei missään kohtaa iskenyt, vaikkei nukkunut kuin kolmet lyhyet vajaa puolen tunnin päikyt koko päivänä. Niin paljon oli ihmeteltävää ja iloisia kasvoja, joille hymyillä.

Vihkimisen ajan Mies oli Neidin kanssa puistossa kärryttelemässä Neitiä unille. Samaan aikaan minä nyyhkytin kirkonpenkissä työkavereideni kanssa onnen kyyneleitä, kun hääpari sai toisensa ♥ Ai miten niin äitiys tekee herkäksi! Varsinkin kun olen muutenkin aina ollut helposti liikuttuvaa sorttia.

Alkuillasta Vaari tuli hakemaan Neidin kotiin yöunille. Saatiin sitten Miehen kanssa juhlia muutama tunti ihan aikuisten keskenkin. Teki kyllä hyvää! Ensimmäinen kerta lähes 5 kuukauteen. Pääsin vaihtamaan kuulumisia ystävien kanssa ja vähän rentoutumaan. Tiesin, että Vaari kyllä pärjää Neidin kanssa, vaikka pelkäsinkin, että ilta saattaa mennä itkuksi. Neiti kun on tottunut, että minä aina nukutan. Myös pullosta juonti yöaikaan on uusi juttu. Neiti oli lähes heti nukahtanut autoon ja herännyt hetkeksi itkemään sänkyyn siirrettäessä. Oli kuitenkin nukahtanut uudelleen itsekseen ja nukkunut sikeästi lähes siihen asti, kun Miehen kanssa puolen yön jälkeen kotiuduttiin. Sopivasti yösyötölle. Uskalletaan siis tulevaisuudessakin Neitiä jättää hoitoon muutamaksi tunniksi. Kiitos appiukolle ♥


Juhla-asuna Neidillä oli kesäinen kukkamekko, kirppislöytö. Koko on 74 eli kasvunvaraa on vielä reilusti. Malliltaan mekko on todella kätevä, koska ei näyttänyt yhtään ylisuurelta ja saattaa hyvinkin mennä vielä ensi kesänäkin legginssien tai sukkahousujen kanssa. Illan viiletessä puin Neidille vielä kevyen neuletakin hartioita lämmittämään. Itselläni oli Mamalicius-merkin imetysmekko, jossa on kätevä vetoketju edessä imetystä helpottamaan. Hieman meinasi vaan tulla kiiru kotoa lähtiessä, kun tuntia ennen lähtöä päätin vielä alkaa kaventamaan yläosaa istuvammaksi. Hyvä tuli!


Juhlapaikka oli koristeltu todella tyylikkäästi valoilla ja kukilla. Yksinkertaista ja kaunista. Parin some-aktiivisuus näkyi tietysti myös häissä. Taisipa morsian päivittää uuden sukunimen Facebookkiin jo kirkosta ulos astuttaessa :D

Onnea tuoreelle avioparille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♥